*

Janne Paalijärvi, poliittinen piraatti Ajatuksia purjeen alta

Poliisi toikkaroi lainsäätäjien tontilla, vallan kolmijako vaarassa?

Kuten niin monta kartaa aikaisemmin, myös tämän kirjoituksen aihe lähti uutisista. Helsingin Sanomain mukaan poliisi kuulemma tyrmää ehdotuksen mietojen huumeiden käyttäjien sakottamisen lopetettamisesta. Mitenkäs se vallan kolmijako-oppi nyt menikään? Vaaleilla valittu eduskunta säätää lait, tuomioistuimet tuomitsevat ja poliisi edustaa toimeenpanovaltaa.

Kansanedustajan kritiikki tuomiota kohtaan kuulemma oikeusoppineiden mielestä vaarantaa tuomioistuinten riippumattomuuden. Eikö samalla logiikalla poliisin kritiikki lainsäädännöstä vaaranna eduskunnan riippumattomuuden? Odotankin oikeusoppineiden ulostuloa aiheen tiimoilta vielä tämän viikon aikana.

Itse edustaessani lähinnä eniten lainsäädäntöpuolen faktiota pidän mielekkäänä ehdotusta kannabiskäyttäjien sakotuksen lopettamisesta ja puhuttelusta tai hoitoon ohjauksessa. Hoidossa voitaisiin tehdä arvio siitä, miten paljon vaikkapa vapaa-ajan polttelu haittaa esimerkiksi henkilön työntekoa, vai haittaako se sitä ollenkaan. Mikäli ongelmia ei olisi, hoitosuhde voisi mielestäni päättyä siihen.

 

Janne Paalijärvi

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän hautakangas kuva
Ville Hautakangas

"Hoidossa voitaisiin tehdä arvio siitä, miten paljon vaikkapa vapaa-ajan polttelu haittaa esimerkiksi henkilön työntekoa, vai haittaako se sitä ollenkaan."

Millainen meteli nousisikaan, jos tällaista "hoitoa" ajettaisiin alkoholin käyttäjille?

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Jokaisella poliisilla tulee olla oikeus kertoa mielipiteensä henkilötasolla. Poliisithan niitä lakeja kuitenkin joutuvat valvomaan.

Mutta jos poliisit alkavat organisaatiotasolla sekaantumaan lainsäädäntöön, olemme ennenpitkää nesteessä.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Tiedä sitten kuinka hyvin HS on asian uutisoinut, mutta "Poliisin ylijohto vastustaa..." ei kuulosta henkilötason mielipiteeltä vaan nimenomaan yritykseltä vaikuttaa lainsäätäjien mielipiteisiin niin ettei lakia muutettaisi.

Vähän sama kuin kansanedustaja täysistunnossa pitäisi puheenvuoron jossa moittisi liikkuvaa poliisia joka ratsioissa puhalluttaa tunnetusti hyvämaineisia ja kuuliaisia kansanedustajia.

Käyttäjän severisironen kuva
Severi Sironen

""Tämä on periaatteellinen kysymys. Poliisi ei voi antaa sellaista signaalia, että huumeiden käyttäminen olisi hyväksyttävää tai mitenkään ymmärrettävää""

Poliisi voi antaa sellaisen signaalin että hormoonien(huumeiden) käyttäminen on hyväksyttävää ja täysin ymmärrettävää. Se ilmenee kun katsoo sitä osaa poliiseista joilla on päässä viisi senttiä syvät otsapoimut.

"Nettipoliisi Marko "Fobba" Forss kertoo, että poliisi valvoo kannabiksen käyttöä niin kauan kuin se on laitonta. Hän uskoo, että kannabis joskus laillistetaan."

Kiva valvoa asiaa jonka tietää olevan sellainen, että se kuitenkin joskus laillistetaan.

"Netissä kerrotaan omista tripeistä [huumekokeiluista] ja neuvotaan, mitä kannattaa käyttää ja kasvattaa."

No niin pitääkin kertoa. Kerrotaan myös mitä EI kannata käyttää missään nimessä. Tieto saa osan harkitsemaan asioita.

Käyttäjän VILENIN kuva
Aimo Remes

Poliisijohdon kuuluu antaa vaan lausunto pyydettäessä tai muutoin tontiraja ylittyy.

Käyttäjän severisironen kuva
Severi Sironen

Joskus on käynyt muuten mielessä, että miten polliisi-ylikurjet viettävät hauskaa?

Hinkaamalla pamppuja ja tuliluikkuja vai kuuntelemalla Veera Teleniuksen greatest hits-kokoelmaa pimeässä huoneessa?

Jälkimmäinen kyllä olisi järisyttävä 'trippi'.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Koko maailman mittakaavassa Yhdysvallat on pitkälti sanellut muiden huumaavien aineiden kuin alkoholin hyväksyttävyyden pelisäännöt: ne ovat joko reseptilääkekontrollin alla tai kiellettyjä. Edes puolivapaa tuotanto ja markkinat ovat johtaneet ainakin Latinalaisessa Amerikassa jopa Yhdysvaltain sodanjulistuksiin ja oma-aloitteisiin kannabis- ja kokaviljelmien hävittämiseen.

Käytännössä Suomella on ollut tasavallan presidentti Sauli Niinistön virkakauden alusta ja kenties jo ennen sitä uusi kuherruskuukausi Yhdysvaltain kanssa sotilaallisen yhteistyön ja NATO-jäsenyysprosessin edistämisen saralla. Voi siis olla, että kannabislakien löystäminen tulkitaan Suomen valtionhallinnossa tässäkin suhteessa riskialttiiksi asiaksi.

Toki on myös muistettava, että täällä on enemmässä määrin kuin Keski-Eurooppassa vallalla sekä herätyskristillisyydestä että kansallismielisyydestä kumpuavaa kieltolakiliikettä myös alkoholin suhteen, ks.

http://mikkonummelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/7825...

Käyttäjän Poika kuva
poika heinänen

Suhtautuminen kannabikseen vaihtelee kyllä osavaltioittain aika radikaalisti nykyisin. Vain liennytyksiä on havaittu, missään ei ole kannabistuomiota ainakaan kiristetty. Eli liennyttävä politiikka olisi askel USAn suuntaan.

Siellä jos jossain on huumesodan hävitykset nähtävissä, eikä se voi olla vaikuttamatta politiikkaan.

Rauni Viren

""Tämä on periaatteellinen kysymys. Poliisi ei voi antaa sellaista signaalia, että huumeiden käyttäminen olisi hyväksyttävää tai mitenkään ymmärrettävää", sanoo poliisijohtaja Seppo Kolehmainen Poliisihallituksesta.
Nettipoliisi Marko "Fobba" Forss kertoo, että poliisi valvoo kannabiksen käyttöä niin kauan kuin se on laitonta. Hän uskoo, että kannabis joskus laillistetaan."

Tuosta voi lukea, että poliisi vain noudattaa lakia. Jos halutaan, että ei anneta sakkoa vaan ohjataan hoitoon, siitä on määrättävä lailla.

Sinänsä poliisin ei pitäisi ottaa kantaa hyväksyttävyyteen vaan mieluummin lainvastaisuuteen.

Käyttäjän OulaLintula kuva
Oula Lintula

Poliisilla on sananvapaus sanoa mielipiteitään politiikasta, vaikka sitten huumepolitiikasta, niin paljon kuin huvittaa. Typerää harhaanjohtamista tekee tiedotusväline, joka silloin kutsuu häntä poliisiksi. Parempi olisi kutsua häntä omalla nimellään.

Jos minä otan asiaan kantaa, niin sitä sanotaan Lintulan mielipiteeksi, ei lehdenjakajan mielipiteeksi.

Käyttäjän usvi kuva
Janne Paalijärvi

Kyllä tosiaankin näin on. Mielestäni sananvapaus kuuluu yhtäläisesti kaikille vallan kolmijaon edustajille. Myös vapaus kritisoida pyörän muita osia, vaikka se joskus tuntuu kauhua herättävänkin.

Käyttäjän Tronic kuva
Lasse Kärkkäinen

Periaatteesa näin, mutta esiintyessään pitää kyllä ilmaista onko kyseessä organisaation kanta vai henkilön kanta. Ei mikään media tietysti tekisi yksityishenkilön kannasta juttua. Kanta oli nyt arvokas ja uutiskynnyksen ylittävä nimenomaan sen takia kun sen annettiin ymmärtää olevan poliisihallituksen kanta.

Käyttäjän OulaLintula kuva
Oula Lintula

Kyseessähän nimenomaan oli yksityishenkilön kanta. Ei poliisihallituksen tehtäviin kuulu tehdä poliittisia kannanottoja.