Netflix Suomeen, MTV3 potkii itseään munille
Yle kertoili eilen, kuinka videovuokrauspalvelu Netflix on tulossa Suomeen. Samasta kirjoitti myös digilelut.fi. Itse yritin kirjoittaa MTV3-kriittisen kommentin Ylen uutiseen, omalla nimelläni varustettuna. Se ei jostain syystä mennyt läpi. Julkaisin tekstin digilelut.fi:n uutiskommenttina tässä. Ajattelin kuitenkin hetkisen käsitellä Netflix-reaktiota omassa kirjoituksessaan täällä Uuden Suomen puolellakin.
Netflix on videovuokrauspalvelu. Se toimii samalla tavalla kuin spotify: Maksat kuukausimaksun, saat katsella videoita niin paljon kuin jaksat. Leffoja ja sarjoja. Konsepti on lyömätön. Valitettavasti kaikki eivät ole kuitankaan samaa mieltä. Digilelut.fi:n mukaan MTV Median Heikki Rotko tulee "potkimaan [kilpailijaa] munille niin paljon kuin pystytään". Rohkea kielikuva, mitä se sitten tarkoittaakaan. Yhtiö on ennakkotietojen mukaan kieltäytynyt tekemästä yhteistyötä Netflixin kanssa. MTV myös luulee, että Netflix ei onnistu tekemään läpimurtoa Suomessa.
Väärin. Netflix on juuri se tulevaisuus, johon maailma on menossa. Mitä järkeä on istua kotialttarin ääressä orjana tiettyihin kellonaikohin, kun voit itse (laillisesti) valita sen milloin katsot, ja jopa sen, mitä katsot? Hölmöläisten hommaa.
Pelkään että ainoa taho, jota MTV3 pystyy potkimaan munille on se itse. Rotkon lausunto edustaa viime vuosituhannelle juuttuneen mediayhtiön maailmankuvaa. Valitettavasti elämme kuitenkin jo vuotta 2012. Nyt olisi oikea hetki valita hyvät liittolaiset mukaan matkalle uudelle mediakentälle. Yhteistyötä olisi kannattanut tehdä taannoin jo esimerkiksi TV-kaistan kanssa, eikä haastaa sitä oikeuteen... Nyt näyttää siltä, että uuden media-aikakauden juna kiihdyttää lähtövauhtiaan, mutta MTV3 ja muutamat muut kotimaiset alan toimijat istuvat vielä aseman vessassa isolla asialla housut kintuissa ja naama punaisena.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Mikäli hintoihin on uskomista, niin vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Minkälainen tarjonta kyseisellä palvelulla on tulee ratkaisemaan hyvin pitkälti sen meneekö minulla pari tv-pakettia kiinni.
Potkikoot munille toisiaan, mutta jos palvelu on hyvä niin tässä on ainakin yksi potentiaalinen asiakas.
Pitäisikö Piraattipuolueen ilmaista kannatuksensa ja tukensa Netflixin Suomeen tulolle?
On tietysti selvää, että poliittisen puolueen ei pidä sotkeutua kaupallisen yrityksen toimintaan. Mutta mielestäni juuri tämän säännön rikkominen voisi tehdä tällaisesta "kissan hännän nostamisesta" mielenkiintoisen. Voitto olisi siinä, jos joku muu poliittinen toimija lähtee kritisoimaan piraatteja tästä.
Millaiset säännöt on tehty piraattien rikottaviksi? Millaisia hyviä asioita voidaan Piraattipuolueen nimeen liittää?
Terveisin,
http://Hukkinen.JP/PALAUTEVIRTA
Onko teillä mitään tietoa tarjonnasta ? Mitä leffoja, sarjoja tuolta sitten tulee. Rupesi kiinnostamaan.
Onko hinnoittelusta tietoa?
Mulla on Elisa Viihde ollut palvelun lanseerauksesta lähtien. Siinä on videovuokraamo, mutta yhtään leffaa en ole vuokrannut. Hinnat ovat ihan poskettomia, uutuuselokuvat 6-7 euroa. Sama elokuva kioskilla fyysisessä muodossa 4-5 euroa. Tekisi todella mieli kuulla Elisalta tai muilta vastaavilta online-vuokraamoilta, mihin tämä hinnoittelu perustuu. Ei tarvita fyysistä toimipaikkaa, ei tarvita varastoa, ei henkilökuntaa, ei mitään. Silti hinta on kalliimpi kuin Filmtownissa tai Makuunissa! Ihan käsittämätöntä.
Videovuokraus fyysisillä medioilla on selvästi auringonlaskun ala. Siinä joutuu sekä toimittaja että asiakas näkemään ylimääräistä vaivaa. Elisan videovuokraamokin voisi olla selvästi win-win, mutta nyt se on vaan win, eli Elisa on ainoa joka voittaa.
Toivottavasti Netflix tuo tähän todellista kilpailua.
Hinta tullee asettumaan samalle tasolle kuin muualla Euroopassa. Esimerkiksi Irlannissa Netflixin käyttö maksaa 6,99 euroa kuukaudessa.
http://www.iltalehti.fi/digi/2012081515956302_du.s...
Eli pitää ehdottomasti tsekata. Niin ja kaikki täällä Suomessa on poskettoman kallista, jos oikeasti saadaan hintoja alas ja kunnon kilpailua, niin hyvä homma tosiaan.
MTV3 ja Yle voi mielestäni painua hevon vit.....Mutta tuon Netflixin pahin kampittaja Suomessa on perinteinen eli tekijänoikeustahot.
Löysin tälläisen uutisen, heillä ainakin on laadukasta ohjelmaa. Luulen, että kilpailu tulee tosissaan kovenemaan ja hinnat laskemaan, ainakin toivon näin.
Ensin vahvistettiin Netflixin tuleminen: Nyt HBO aloittaa Suomessa!
Kyllä, tulevaisuus on tässä.
Tosiasia on, että aika moni on valmis maksamaan 7 euroa kuukaudessa madollisuudesta katsoa kelvollista valikoimaa elokuvia, mutta harvempi vuokraa niitä 84 euron arvosta vuodessa. Ja kun monistus/jakelukustannukset ovat häviävän pienet, on keskeisempää laajentaa markkinaa myymällä enemmän, kuin maksimoimalla kappalehinnat.
Mielenkiintoinen kanta. Sen sijaan, että keskityttäisiin omien palveluiden modernisointiin ja parantamiseen yritetään ihmiset saada tyytymään heikkoihin palveluihin. Noh, omaapa hautaansa kaivavat...
Yksi oleellinen syy olla omistamatta telkkaria/maksaa tv-lupamaksua, on MTV3 ja muut kaupalliset kanavat, joiden ohjelmisto on aivan uskomattoman puuduttavaa viihdemössöä ja täynnä mainoksia 15 minuutin välein.
YLE:n ongelma taas on se että tv-maksulla (tai tulevan YLE-veron myötä) tehtaillaan kohtuuttoman paljon ruotsinkielistä ohjelmistoa suhteessa ruotsinkieliseen väestöön ja Mannerheim-projektin tyyppisiä, vähintäänkin kyseenalaisia virityksiä.
Eli, kaupallisen puolen tarjonta pitäisi olla sivistävämpää ja paisunutta YLE:ä pitäisi taas hieman keventää. Internet on mennyt jo vuosia sitten näiden toimijoiden ohi.
Suomessa on ollut jo jonkin aikaa samalla konseptilla toimiva palvelu viaplay.fi. Sen tekninen toteus on hieman ongelmallinen, valikoma melko kapea, mutta muuten ihan kiva. Tekstityksiä tai dubattuja lastenelokuvia saisi olla enemmän. Sillä hinta on 9,90€ muistaakseni. Netflixiä odotan mielenkiinnolla. Jos se näyttää toimivan ja on hyvä, siirryn sitten siihen ilman omantunnon tuskia.
Mtv3? Se on jo kuollut. Kuten myös monet muut. TV:tä itsessään tulee katsottua erittäin vähän Lapset katsovat täällä ollessa lastenohjelmat, lasten kanssa tulee joitain katsottua, mutta yksin ollessa ei juuri lainkaan.

Kommentoi 16 kommenttia