Janne Paalijärvi Internetin ja ihmisen puolella

Pelastakaa Lapset ry ei ansaitse rahojasi

  • Järjestö ja sen vihaaja. Saakohan tästäkin kuvasta syytteen tekijänoikeusrikoksesta?
    Järjestö ja sen vihaaja. Saakohan tästäkin kuvasta syytteen tekijänoikeusrikoksesta?

Olen pitänyt Pelastakaa Lapset ry:tä vapaan Internetin vihollisena jo kuudetta vuotta. Lähinnä siksi, että sama järjestö haastoi Matti Nikin oikeuteen tämän parodiasaitti Pelastakaa Pedofiilit takia. Olin järkyttynyt kun Nikki sai tuomion tekijänoikeusrikoksesta ja raskaat vahingonkorvausvaatimukset. Mielestäni tuomion jälkeen parodian juridinen status Suomessa on kaikkea muuta kuin selvä. Itse luulen, että tuomiossa mentiin sosiaalisella ja yhteiskunnallisella naamarajalla. Suoraansanottuna luulen, että tuomio olisi ollut eri, jos kritisoitavana kohteena olisi ollut vaikkapa Neste Oyj. Tämän jupakan takia olenkin vihannut suurella tunteen palolla Pelastakaa Lapset ry:tä jo hyvän aikaa. On erittäin tyydyttävää heitellä negatiivisia anekdootteja yhdistyksen toiminnasta varsinkin silloin kun se sellaisen ansaitsee.

Menneellä viikolla kritiikkiin tarjoutui jälleen mainio tilaisuus. Seura-lehden mukaan KIDSing-laulukilpailussa tarjotaan riistodiilejä lapsille. No mitenkäs se Pelastakaa Lapset ry sitten tähän liittyy? Sillä tavalla, että PeLa on laulukilpailun näkyvä yhteistyökumppani. Hieno veto siis, semminkin kun Muusikkojen liiton lakiasiain päällikkö Lottaliina Lehtinen kertoo lapsitähdille kilpailun tiimoilta tyrkytettävän sopimuksen olevan "hirveintä, mitä olen urallani nähnyt". Musiikkialalle TTVK-tyypilliseen tapaan sopimuksessa on vankat salassapitopykälät. Onko tämä sellaista toimintaa, jota tukemalla Pelastakaa Lapset ry "edistää lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa"?

Esitänkin seuraavaksi lukijoilleni perinteisen follow the money -paradigmaa noudattavan vetoomuksen: Älä lahjoita Pelastakaa Lapset ry:lle pennin jetonia. Jos näet yhdistyksen kerjuukirjeita, kerro vastaanottajalle yhdistyksen epäeettisestä ja epäpätevästä toiminnasta. Olen oman korteni tähän kekoon jo kantanut saadessani erään miljonäärilahjoittajan luopumaan yhdistyksen tukitoimista. Tee sama perässä.

Käyttäisin oheisgrafiikkana kieltomerkittyä kuvaa Pelastakaa Lapset ry:n logosta, ellen pelkäisi heidän haastavan minuakin oikeuteen.

Janne Paalijärvi

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

16Suosittele

16 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän bisi59 kuva
Dennis Holm

Terve,

PeLan toiminta nettisensuurin ajamiseksi ja KidsSing reality TV:n kumppanuus on hyvin arvelluttavaa.

Mutta PeLalla on myös paljon oikeasti hyvää toimintaa. Ja PeLassa on paljon hienoja ihmisiä, jotka oikeasti uskovat lasten oikeuksiin ja tekevät hienoa työtä. On omakohtaista kokemusta.

-Rauhaa

Käyttäjän usvi kuva
Janne Paalijärvi

Uskon helposti. Pitää toivoa että nämä hyvikset ottavat niskalenkin järjestön sisällä noista arvelluttavia temppuja tekevistä hoopoista. Omalta osaltani maine ei palaudu ainakaan niin kauan kuin Matti Nikki maksaa PeLan kanssaan korvauseuroja tekijänoikeusrikoksesta. Valitettavasti.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Enpäs muista ennen lukeneeni tuosta Matti Nikin tapauksesta. Jos olenkin, asia on päässyt unohtumaan. Kiitos kun kerroit.

Käyttäjän usvi kuva
Janne Paalijärvi

Juu, asiat hautautuvat ellei niitä pidä esillä.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Aloin tutkia asiaa. Olenhan minä tuosta lukenut, mutta netissä on niin valtava datavirta, että asia pääsi unohtumaan. Hyvä tosiaan nostaa uudelleen esille.

Käyttäjän tiipou kuva
Teemu Havulinna

Argumentointi että PeLa (tai kirkko tai kukavaan) tekee myös paljon hyvää, on mielestäni hieman yhdentekevää, jos instanssi kuitenkin toimii myös arvelluttavasti tai jopa väärin.

Näiden kunnollisten ihmisten pitäisi uskaltaa sanoutua irti tästä, koska nyt heidän hyvät tekonsa pönkittävät tätä koneistoa joka tekee myös pahaa.
Heidänkin nimissään.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut