Janne Paalijärvi Internetin ja ihmisen puolella

Kaikki blogit puheenaiheesta Chempolis

Nesteen ja Fortumin erilaiset strategiat sekä valtion omistajaohjaus

Sipilän hallituksella vaikuttaa olevan hyvin erilaiset tavoitteet energiatoimialalla toimivien Nesteen ja Fortumin osalta. Nesteen kohdalla pyritään alentamaan omistuksen määrää ja tällä viikolla myytiinkin osakkeita 861 miljoonan arvosta. Martti Asikaisen blogissa kerrotaan kuinka Lintilän mukaan valtiolla ei ole mitään erityistä syytä omistaa Nestettä.

Vielä kerran Chempolisista - Intian kaupan yhtälö

Eilisen blogin yhteydessä tuli esille Chempolisin Intian kauppa, joten päätin ihmetellä muutamia itselleni avoimia kysymyksiä kaupasta ja yhtiön tulevaisuudesta. Samalla kun kauppa on toivottu ja epäilemättä tarpeellinen, kummastuttaa siinä tulevaisuuden kannalta muutama seikka. On hyvä ymmärtää, että käytännössä Fortum ja Chempolis eivät ole tässä myymässä tehdasta vaan menossa itse puoliksi omalla pääomalla rakentamaan sitä Intiaan ja tuotot tulevat vasta arvioidun 2020 tapahtuvan tehtaan valmistumisen jälkeen tuotannon myötä.

Tehtaan julkistettu rahoitus

Pääministeri Fortum-kohun selvittäjänä

Suomessa on ihmetelty viime päivinä venäläisen Rossijskaja Gazetan rajua hyökkäystä Fortumia ja sen suomalaista valtio-omistajaa vastaan, ja pääministeri on luvannut ottaa asian esille tulevan Venäjän-vierailunsa yhteydessä. On kuitenkin syitä, miksi juuri hän ei välttämättä ole paras henkilö ajamaan Suomen etua tuossa sotkussa.

Mihin hyökkäyksellä pyritään?

Sipilän tie miljonääriksi valtion tuilla ja hyvillä veljillä, osa 2

Jääskeläisen lähdettyä myös Yle on rohkaistunut tutkimaan Sipilän liiketoimia. Tämän päiväiset artikkelit ova pöyristyttäviä. - Sipilä ja hyvät veljet ovat saaneet noin 30 miljoonaa tukia. Ylen artikkelit kuvaavat tapahtumien kulkua loistavasti, suosittelen kaikkia lukemaan seuraavat:

Juha Sipilä uskoi pumppuhammasharjaan ja puukaasuttimeen – näin eteni ura enkelisijoittajana

https://yle.fi/uutiset/3-9656605

Sitralta Sipilälle – näin valtion rahastosta tulee yksityinen

https://yle.fi/uutiset/3-9666346

Sipilän tie miljonääriksi valtion tuilla ja hyvillä veljillä

Toimittaja Jarno Liski on tehnyt ansiokasta tutkivaa journalismia Sipilän yritystoimista Seura-lehdelle. Tänään ilmestyneessä artikkelissa kerrotaan lukuisista liiketoimista, joissa Sipilän verkosto on toiminut käyttäen hyväkseen hämmästyttävän hyvää ajoitusta ja erilaisia yritystukia. Ei ihme ettei yritystuille tehdä mitään muutoksia lupauksista ja kritiikistä huolimatta.

Teoria case Chempolisista ja biotalouden kärkihanke

Eilisen blogini kommenteissa minut haastettiin esittämään teoriani siitä, kuinka Chempolisin järjestelyt on tehty ja mistä syystä. Mielestäni järjestelyjen perustelut eivät kestä analyyttistä tarkastelua ilman, että taustalla on jotain muuta kuin nyt näemme. Toisaalta suurin osa jää salassapitositoumuksien, liikesalaisuuksien ja mahdollisten dokumentoimattomien keskustelujen verhon taakse.

Chempolisin kaverikapitalismi: Sipilät, Fortum, Taaleri ja Fagernäs

Chempoliksen rahoitusosapuolilla vaikuttaisi olevan paljon yhteyksiä, joissa yhdistävänä tekijänä on Fortum, joka yhdessä Taalerin kanssa pelasti Chempoliksen konkurssilta. Taalerin hallituksen puheenjohtaja on Peter Fagernäs, joka toimi Fortumin hallituksen puheenjohtajana vuosina 2001-2009 puolustaen voimakkaasti toimitusjohtaja Liliusta johdon optiojärjestelyissä. Asiasta nousseen kohun myötä Fagernäs joutui eroamaan vuonna 2009. Samalla kun Fagernäs on Taalerin hallituksen puheenjohtaja on hänen perheensä luotsaama Hermitage & Co Oy suurin Taalerin omistaja.

Sipilän allekirjoittaman 750 000 euron Chempolis-lainan kohtalo

Pressiklubin lopuksi Stiller esitti eilen vetoomuksen pääministeri Sipilälle selvittää Chempolikselle antamansa 750 000 euron lainan kohtalo. Jostain syystä media on pääosin jättänyt Sipilän rauhaan tässä asiassa vaikkei hän koskaan ole selvittänyt mitä tuolle on oikein tapahtunut. Viikkoja on kulunut asian esilletulosta eikä hän ole edelleenkään kertonut onko se maksettu takaisin, ja jos on niin missä vaiheessa. Lainahetkellä hän oli vielä Fortel Invest Oy:n toimitusjohtaja.

Yle kertoo artikkelissaan:

Juha Sipilän osuus Fortumin Chempolis-sijoituksessa

Tässä linkki Ylen uutiseen, jossa kerrotaan Fortumin pelastaneen Sipilän lasten osittain omistama yhtiö: http://yle.fi/uutiset/3-9395763

Pari huomiota Fortumin taivalta vuosia mielenkiinnolla seuranneena. Jutussa liehitellään ajatuspolulla: pääministeri Sipilä, omistajaohjaus, valtion pääomistama pörssiyhtiö Fortum, sijoitus Chempoliin, Sipilän sukulaisten omistaman yhtiön pelastaminen valtion rahoilla.

Intia, bisnes ja peitto Sipilän suvun yllä

Sipilän yritysvienti- ja lobbausmatka Intiaan on ollut viime päivät parrasvaloissa. Kritiikki on osin toki aiheellista, mutta osuu kohteeseensa väärin.

Ongelma ei ole niinkään se, että Sipilä osallistuu pääministerinäkin bisneselämään, vaan se, että hän yrittää pitää läheiset hyödynsaajat selkänsä takana. Missään, ei edes blogeissa, puhuta Juha Sipilän hyötyvistä sukulaisista nimellä, saati ykistyisinä yrittäjinä. Puhutaan "Sipilän lapsista" ja "Sipilän serkuista".

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut

Julkaise syötteitä