Janne Paalijärvi Internetin ja ihmisen puolella

Kaikki blogit puheenaiheesta Euro-kriisi

Herkkäuskoista kansaa on huijattu monessa maassa tänä vuonna

Kuukauden aikana eurooppalaiset ovat saaneet kakistella "kalanmaksaöljyä" monta kertaa.

Brexit-päätöksestä ei ole kuukauttakaan. Monet terroristien iskut ovat koventaneet asenteita ja se lisää populismia myös USA:ssa. Kukaan ei tiedä kuinka pitkälle tällä pelottavalla tiellä tullaan menemään. Kurjistuneissa maissa pommisankareista ei ole puutetta, eikä Turkin tapa eliminoida vastustajia tepsi.

Populisteja ei kannata syyttää, koska he ovat heijastus kärjistyneistä epäkohdista, joita maassa ei ole pystytty korjaamaan. Tämä selittää Donald Trumpin menestymistä.

Enää ei ole varaa – kansanäänestys Suomen eurojäsenyydestä

Suomi lähtee mukaan Kreikan lainaneuvotteluihin. Ilman ekonomin koulutusta maalaisjärkeni sanoo ettei Kreikka tule koskaan selviämään lainoistaan – ainakaan ilman velkahelpotuksia. Näin arvioi myös kansainvälinen valuuttarahasto IMF. Suomalainen veronmaksaja maksaa lystin, kun velkahelpotuksia aletaan jakamaan tai kun koko korttipakka hajoaa.

Globaalin pankkiirieliitin agenda ja toiminta kansantajuisesti kerrottuna

Sen ei pitäisi olla enää kenellekään yllätys, ettei rahalla ole todellista arvoa vaan vain välinearvo. Sekään ei ole yllätys, että kaikki raha on oikeasti velkaa. Raha on velkakirja. Talousjärjestelmä joka perustuu korolla lainattuun rahaan, sisältää vakavan ongelman; kurjuutta ei voida poistaa. Eikö talouskasvun pitänyt tehdä kaikista onnellisia? Paljastetaanpa pankkiirieliitin juoni yksinkertaisella esimerkillä.

Tarina alkaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut

Julkaise syötteitä