*

Janne Paalijärvi Internetin ja ihmisen puolella

Kaikki blogit puheenaiheesta Hotelli- ja ravintola-ala

Nainen halusi selvittää hotellirakastajansa henkilöllisyyden

...Miehen yksityisyydensuoja painoi elatusmaksuja enemmän

Näin uutisoi Yle: Saksalaisnainen halusi selvittää lapsensa isän henkilöllisyyden hotellin tietokannasta ja vaatia tätä maksamaan hänelle elatusmaksuja.
.....
Lisäksi oikeus linjasi, että jokaisen ihmisen yksityis- ja intiimielämää tulee kunnioittaa, ja jokaisella kansalaisella on oikeus päättää kenen kanssa harrastaa seksiä.

Matkailu kasvaa Helsingissä

Helsingin kaupunki uutisoi (18.2.2017) matkailijoiden yöpymisten saavuttaneen uuden ennätyksen vuonna 2016. Kasvua tuli sekä kotimaisista että ulkomaisista matkailijoista. Eniten ulkomaisia matkailjoita tuli suurusjärjestyksessä Saksasta, Ruotsista, Yhdysvalloista, Venäjältä, Iso-Britanniasta, Japanista ja Kiinasta.

Vahvempaa juomaa kaupoista!

Yhteiskunnan on järkevää pyrkiä minimoimaan haitat ja maksimoimaan hyödyt. Panimoalassa on paljon potentiaalia, jota yhteiskunnan kannattaa tuupata eteenpäin ja valjastaa hyvinvoinnin lähteeksi. Kotimainen panimoala tuottaa yhteiskunnalle merkittävän määrän myös muita verotuloja kuin vain alkoholiveroa. Yksistään työpaikkojen kautta noin 330 miljoonaa euroa. Yli tuhat maanviljelijää saa elantonsa mallasohran viljelystä. Jalostusarvon nostaminen viljasta maltaaksi, ja maltaasta elintarvikkeiksi tai juomiksi on järkevää.

Sunnuntailisät säilyvät - uudet työpaikat menetetään

Matkailu- ja ravintola-alan uudet työpaikat jäivät sitten syntymättä​. Hallitus päätti (28.9.2015) muuttaa esitystään ja jättää sunnuntai- ja ylityökorvauksen ennalleen. Hallituksen alkuperäinen esitys (8.9.2015) olisi leikannut - tai pikemminkin kohtuullistanut - nykyisen 100 prosentin sunnuntaityökorvauksen 75 prosenttiin.

Suunnanmuutos alkoholipolitiikkaan!

Keskusta esittää virallisessa eduskuntavaaliohjelmassaan ns. kolmosoluen poistamista kaupoista. Perusteluina käytetään mm. pyrkimyksiä vähentää alkoholin kulutusta ja alkoholikuolemia. Mielestäni tavoitteet ovat jalot, mutta keinot päästä niihin ovat täysin väärät ja toteutettuina veisivät meidät yhä kauemmaksi tavoitteista.

 

Keskustan alkoholilinjausta olisi syytä tarkastella uudelleen

Keskustan linjaus siirtää keskiolut Alkoon on aikaansaanut aikamoisen aallon erityisesti sosiaalisessa mediassa. Mielestäni linjaus on huono. Sen sijaan samassa ohjelmassa oleva ravintoloiden aukioloajan laajentaminen ja ravintoloissa nautittavan alkoholin veron alentaminen, sekä täysin turha yksi juoma per asiakas -säädöksen peruminen ovat hyviä linjauksia. 

Julkaisen tässä uudelleen myös Uudessa Suomessa keskustelua herättäneen kirjoitukseni, jossa jo tuolloin esitin aikalailla erilaisen kantani alkoholipolitiikkaan.

***

Näkemiin Hotelli Keurusselkä

Kirjoitan tätä kirjoitustani Keuruulla, johon minut yhdisti avioliitto vuonna 1996. Vietimme hääjuhlaa hotellin ravintolassa. Tuolloin 18 vuotta sitten paikka oli upea häiden viettoon. Samaa ravintolaa jakoi kanssamme kaksi muutakin hääparia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut

Julkaise syötteitä