Janne Paalijärvi Internetin ja ihmisen puolella

Ilmaston lämpeneminen

Tuhkasta nousee toivo

"Tänä aamuna maailma on tomua ja tuhkaa, mutta ei toivosta tyhjä." (Emmi Itäranta: Teemestarin kirja, 2012)

Toissa vuonna kukaan ei vielä puhunut mitään muoviongelmasta. Nyt kaikki kierrättävät. Ja niin karua luettavaa kuin IPCC:n ilmastoraportti olikin, se sentään herätti ihmiset vaatimaan päättäjiltä ja myös itseltään jotain. On täysin mahdollista rajoittaa ilmaston lämpeneminen 1,5 asteeseen. Tänä keväänä on sekä eduskuntavaalit että EU-vaalit. Näistä molemmista tulee ilmastovaalit.

Valheiden mittakaava

Ilmaston lämpeneminen on nyt otettu pelotteluaseeksi ja verotuksen tehostamisen käsikassaraksi. Ilmaston lämpenemisestä on tehty kauhukuva joka on kärjistetty joka suunnalta.

Mitä tiesimme ja mitä emme tienneet ilmastonmuutoksesta 2016

Puolan Katowice:ssä on meneillään kivihiilen katkuinen ilmastokokous, jossa raha ratkaisee ja ristiriidat rehottavat. Kokous on kuitenkin tärkein sitten Pariisin, koska siellä on tarkoitus päättää, miten Pariisin sopimusta käytännössä toteutetaan.

Katowicessa on tarkoitus päättää yksityiskohtaisesta sääntökirjasta, joka määrää, miten maat raportoivat päästövähennyksistään läpinäkyvästi ja vertailukelpoisesti.

Hinku ja Vinku

Olin eilen Karkkilan valtuuston kokouksessa ja kokouksen päätteeksi vihreät tekivät HINKU-hankkeeseen liittyvän valtuustoaloitteen, jollainen on tehty mm. Mynämäen kunnassa. Mietin siinä esitystä kuunnellessa, kuinka Karkkilan kaltainen ruukkikunta valimoineen suoriutuisi haasteesta?

Totuus maapallon lämpenemisestä

Tohtori Patrick Michaels antaa totuuden kuulua Mark Levinin haastattelussa. Haastattelusta on videon lisäksi englanninkielinen puhtaaksikirjoitus seuraavassa linkissä.

"Life Liberty & Levin TranscriptPublished 32 mins ago Dr. Patrick Michaels on the truth about global warming"

+1,5º jo 10-30 vuoden sisällä - tekoja tarvitaan nyt!

Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n viikko sitten julkistamasta arviosta on kohistu ja hyvä niin. Tärkeintä onkin varmistaa, että IPCC:n tarjoilema huuma pakottaa meidät poliitikot todella vauhdittamaan ilmastotalkoita. Tarvitsemme tilanteen, jossa Suomen suurten puolueiden välillä vallitsee konsensus päästöverojen pitkäjänteisestä nostamisesta ja Suomen siirtämisestä pysyvästi ilmastotoimien nopeuttamista ajavaan joukkoon EU-pöydissä.

Tapetaan kaikki lemmikit! Kissat, koirat, ja gerbiilit ym.

Nyt se on keksitty. Yksi hyvä keino jonka avulla voimme ehkäistä ilmastonmuutosta. Mikä siis onkaan lemmikkien vaikutus ilmastonmuutokseen? Lemmikit syövät ja juovat. Tapa siis koirasi ja syö naudanlihapihvi.

Huojuva torni

Meksikonlahden pohjoinen rantaviiva on maisemineen ja eläinlajeineen yksi Yhdysvaltojen upeimmista luontokohteista. Kävin niillä rannoilla viimeksi vuonna 2005, mutta kokemus oli vahva ja alue jäi mieleen.

Euroopan otettava johtajuus ilmastoasioissa

 

Tänään on kohistu IPCC:n, eli hallitustenvälisen ilmastopaneelin julkaisemasta ilmastoraportista, joka on koonnut yhteen valtavan määrän tietoa liittyen ilmaston lämpenemiseen. Raportissa selvitetään, mitä Pariisin ilmastosopimuksessa asetettu tavoite ilmaston lämpenemisen pitämisestä 1,5 asteessa käytännössä tarkoittaa.

 

Lokakuun ilmastovallankumous

Ilmasto onkin herkempi kuin ajateltiinkaan. Kohtalokas ketjureaktio on lähellä, jos ilmasto lämpenee vielä asteenkin. Se muuttaisi tiheästi asuttuja alueita elinkelvottomiksi, kerrottiin viime viikon Suomen Kuvalehdessä (SK 37/2018).

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut

Julkaise syötteitä