*

Janne Paalijärvi Internetin ja ihmisen puolella

Kaikki blogit puheenaiheesta Kiristyskirjeet

Katsaus: Useimmat kiristyskirjefirmat eivät ole ikinä vieneet ketään oikeuteen

Kiristyskirjebisnes on toimintaa, jossa suomalaiset tai Suomessa toimivat lakifirmat uhkailevat kirjeitse vievänsä elokuvien ja sarjojen nettijakajia oikeuteen. Oikeustoimet voi välttää, jos maksaa 600 - 1400 euron suojelurahat. Voisi kuvitella, että uhkailuja varten tarvitaan jonkinlainen oikea pelote. Selvittämässäni aineistossa kävi kuitenkin ilmi, että useimmat kiristyskirjefirmat eivät ole itseasiassa vieneet ketään oikeuteen ikinä.

Kiristyskirjeet osa viisi: Telian muuttuvat käytännöt

Kuten aikaisemmissa osissa olen kertonut, on Sonera/Telia virheellisesti luovuttanut minun henkilötietoni kahdessa eri tekijänoikeusrikkomusasiassa, tiedän mikä IP minulla on ollut tuolloin käytössäni (yksi IP kumpanakin väitettynä ajankohtana) & Telian mukaan minulla on ollut tuona aikana kaksi IP:tä joista kumpikaan ei täsmää siihen mitä omat lokini osoittavat, tein rekisteritietojen tarkistuspyynnön saadakseni asiassa mustaa valkoisella ja sain vastauksen että Telia veloittaa pyytämistäni tiedoista tolkuttoman suuruista maksua.

 

Kiristyskirjeet osa neljä: Telia mokailee, vaatii maksua omasta mokastaan

Kuten sanottua olen saanut kaksi kiristyskirjettä, kummassakin tapauksessa tiedän Soneran antaneen tietoni kiristyskirjeiden lähettäjille vaikka kyseiset IP:t eivät ole minulle koskaan kuuluneet, tein viime viikolla rekisteritietojen tarkistuspyynnön Telialle saadakseni selvyyden siitä mitä oikein on tapahtunut, sain tämmöisen vastauksen:

"

Hei,

 

Olit lähettänyt meille rekisteriselostepyynnön, missä pyydät erityisesti IP –osoitetietojasi.

Kiristyskirjeisiin vastaaminen ei kannata oikeastaan ikinä

Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeiden mukaan kiristyskirjeitä ei kannata jättää huomiotta. Olen asiassa täysin päinvastaista mieltä. Tosiasiallisesti kiristyskirjeisiin vastaamalla ei juuri koskaan voi parantaa omaa asemaansa. Koska koko bisnes perustuu pelotteluun, paras yleistoimintatapa on täydellinen radiohiljaisuus. Käyn seuraavassa kolmen esimerkkitilanteen voimin asiaa läpi.

Raportti kiristyskirjetapaamisesta opetus- ja kulttuuriministeriöstä

Olin helmikuussa opetus- ja kulttuuriministeriössä antamassa katsauksen kiristyskirjeistä omasta näkökulmastani, joka perustuu satoihin saamiini yhteydenottoihin kirjeiden saajilta. Raportin kirjoittaminen tapahtumasta on hieman venähtänyt, mutta nyt se on valmis.

Kiristyskirjeet, osa kolme: Hedman Partners ja Mustat Purjeet

Kirjoitin aiemmin kokemuksistani Adultian kanssa, tänään minua lähestyttiin Hedman Partnersin toimesta, olen heidän mukaansa jakanut Black Sails -nimisen sarjan 1. tuotantokautta päivämäärällä 06.04.2016 kello 17:55:14, lyhyellä googlauksella selviää että noin suunnilleen yksitoista kymmenestä Hedmanilta kirjeen saaneesta on jakanut samaa sarjaa, tiedän varmaksi että IP ei ole kuulunut minulle ja olen sen heille ilmoittanut, Soneralta lupasivat selvittää asiaa heidän päästään.

"Varoitus markkinaoikeuteen haastamisesta" -laillista kiristystä? osa kaksi

Kirjoitin perjantaina  & julkaisin maanantaina kirjoituksen Tekijänoikeusvalvonta Adultia Oy:n minulle lähettämästä kiristyskirjeestä: http://tonialenius.puheenvuoro.uusisuomi.fi/230793-varoitus-markkinaoike...

 

Kiristyskirjefirma Hedman Partnerssille turpaan markkinaoikeudessa!

Hedman Partners sai tänään kiristyskirjeasiassa turpaan markkinaoikeudessa oikein kunnolla. Lakifirma käytännössä syytti yksityistä suomalaisyritystä siitä, että sen asiakastilojen IP-osoitteesta oli jaettu laittomasti tekijänoikeuden alaista materiaalia.

"Varoitus markkinaoikeuteen haastamisesta" -laillista kiristystä?

Sain perjantaina kirjeen Adultialta, heidän mukaansa olen jakanut aikuisviihde-elokuvaa BitTorrent -teknologiaa hyödyntäen, kirjeessä mainitaan elokuvan nimi, päivämäärä sekä kellonaika & IP-osoite josta jakaminen on tapahtunut, kirjeen mukaan he ovat saaneet henkilötietoni teleoperaattoriltani markkinaoikeuden päätöksen 565-16 perusteella.

Tehdäänpä vakava kilotavurikos

Kuluneella viikolla media ja jopa jotkut kansanedustajat ovat heränneet kiristyskirjeilmiöön toden teolla. Kiristyskirjeet tarkoittavat siis toimintaa, jossa suomalaiset(kin) lakifirmat uhkailevat henkilöitä, jotka ovat jakaneet esimerkiksi elokuvia Internetissä. Ellei lakifirmoille makseta kirjeissä mainittua suojelurahaa, nämä uhkaavat viedä jutut oikeuteen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut

Julkaise syötteitä