Janne Paalijärvi Internetin ja ihmisen puolella

Kaikki blogit puheenaiheesta Laittoman maahan muuton järjestäminen

Katastrofin ainekset

Neuvoja satelee Suomen kansalle. Pääministeri Juha Sipilä neuvoi Ylen pääministerin haastattelutunnilla elämään rauhassa, vaikka terroritekojen uhkaa Suomessa ei voida sulkea pois. SPR:n puheenjohtaja Pertti Torstila puolestaan vakuuttaa, että vaikka paluuta entisenlaiseen Suomeen ei ole, on kaikki hyvin, kun vain kuuntelemme maahantunkeutujien tarinoita, ja ymmärrämme miksi he ovat tehneet pitkän matkansa tänne Pohjolan perukoille.

Suomi ei sulje rajoja! Miksi?

Suomen rikoslaissa on selvä pykälä laittoman maahantulon järjestämisestä. Suomeen tulevat ihmiset ovat kertoneet, kuinka he ovat maksaneet matkastaan rikollisjärjestöille. MTV:n uutisissa juuri äsken kertoi henkilö, joka oli ylittänyt Suomen rajan, että häneltä vaadittiin lisää rahaa puukolla uhaten.

Suomen viranomaiset eivät ole "löytäneet" rikollista toimintaa ihmisten joukkopakoon ja pääministerikin hurskastelee ongelmalla.

Ulkoministeri Soinilla ei ole esim. Ruotsille mitään sanottavaa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut

Julkaise syötteitä