*

Janne Paalijärvi Internetin ja ihmisen puolella

Kaikki blogit puheenaiheesta Oulunsalo

Oulusta UNICEFin Lapsiystävällinen kunta?!

Oulu hakee UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnustusta. Tähän tavoitteeseen päästäkseen Oulun kaupungissa on otettu vuoden 2016 alusta käyttöön UNICEFin lapsiystävällinen kunta -toimintamalli, jossa Oulu sitoutuu kaksi vuotta kestävään kehittämistyöhön lasten parhaaksi. Tämä malli perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen.

Lapsiystävällisessä kunnassa tulisi päätöksenteossa ottaa huomioon lasten etu ja mielipiteet. Tähän työkaluna käytetään mm. lapsivaikutusten arviointia.

Nuorillekin on kokoontumistiloja

Oulussa on tällä hetkellä kolme yhteisötaloa - Aleksinkulma, Honkapirtti ja Oulunsalon yhteisötalo. Oulunsalon yhteisötalosta voivat asukkaat, eri yhdistykset ja toimijat varata toimintaansa eri tiloja.

Oulun koulut 2020-luvulla päätöksen synty ja toteutus

Viime kesäkuun kouluverkkopäätöksen synnyttämistä edelsi kuukausien yhteistyö, johon osallistuivat yli puoluerajojen reuna-alueiden näivettämistä vastustavat tahot. Sähköposteja kulki runsaasti, ja palaveerattiin. Tämän hedelmällisen yhteistyön seurauksena syntyi esityksemme Oulun kouluverkoksi 2020-luvulla. Tämä esitys annettiin Keskusta puolueen yhteistyökumppaneille, jotka valitsivat keskuudestaan esityksemme esittäjän. Loppu on historiaa – kesäkuun 13.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut

Julkaise syötteitä