Janne Paalijärvi Internetin ja ihmisen puolella

Kaikki blogit puheenaiheesta Toimeentuloturva

Sipilän keskusta hylkäsi pienituloiset ja eläkeläiset

Juha Sipilän johtama Suomen keskusta on unohtanut pienituloiset, tämän päivän köyhät, koska se ei esitä konkreettisia toimia heidän tilanteen korjaamiseksi ja torjuu uudet avaukset. Tämä on täysin vastoin keskustan aiempia linjauksia ja politiikkaa. Tämä kävi ilmi Sipilän suhtautumisesta eduskunnassa pienimpien eläkkeiden nostamiseen. Jos eläkkeiden taitetun indeksin ongelmaa ei korjata ja tehdä pysyviä vuosittaisia tasokorotuksia eikä eläketulovähennystä nosteta, pieniä eläketuloja saavien asema heikentyy entisestään kasvavien elinkustannusten vuoksi.

Perustuloa tulee huolellisesti tutkia ja kokeilla

 

 

Perustulosta puhuttiin jo vuonna 1987, kun aloitin työni eduskunnassa. Silloin nimitys oli kansalaispalkka. Asiaa ovat pitäneet esillä vihreät ja vasemmisto.  Nyt perustulo on saanut hieman lisää julkisuutta.

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut

Julkaise syötteitä