*

Janne Paalijärvi Internetin ja ihmisen puolella

Kaikki blogit puheenaiheesta Totalirismi

Salaisesti Hitler - Kuinka totalitarismi voittaa


Tässä tekstissä käytän lautapeliä esimerkkinä esittäessäni kuinka totalitaristisia lakeja saadaan läpi puhetaidon keinoin ja saadaan hyvät ihmiset luopumaan oikeuksistaan suuremman pahan voittamiseksi, vaikka juuri nuo lait antavat pahiksille mahdollisuuden voittaa kokonaan ja pilata koko yhteiskunnan. Tässä tekstissä en yritä maalata esimerkiksi urkintalakia ajavia fasisteiksi. Mielestäni nämä ovat kuitenkin tekemässä virhettä.

Onneksi Turkki ei ole EU:n jäsen

Turkki on vajonnut viime kesän vallankaappausyrityksen jälkeen yhä syvemmälle totalitarismiin, josta kertovat viime päivien kansanedustajapidätykset. (Kulttuurirelativistisessa valossa nähtynä myöskään oma maamme ei tee tästä suurta poikkeusta, sillä viedäänhän Suomessakin kansanedustajia käräjille heidän poliittisista mielipiteistään.)

Vinkkejä Mikko Kärnälle

 

Hienoa, että olet ottanut työsi vakavasti ja nyt vaadit rokoteohjelman noudattamista, ihan lapsilisien menettämisen uhalla. Siis ilmeisenä tavoitteena kunnon kansalaisten rokotettuun jälkikasvun turvaaminen. Tämä toki sopii puolueesi nykyiseen linjaan, jossa kansalaisten varoja ja nyt siis myös yhteisiä varoja siirretään suuryritysten haltuun. Tällä kertaa lääkeyhtiölle.

Onko Suomi Demokratia?

 

Olisi väärin väittää tietäväni vastauksen 100% varmuudella.

 

Voin vain todeta että Suomi on perustuslain mukaan Demokraattinen valtio, eikä tätä perustuslakia ole tähän päivään mennessä tältä osin muutettu.

Suomen vieminen EU - ja Euro järjestelmiin ei ole noudattanut Suomen perustuslakia. Asioista ei ole päätetty demokraattisesti (sitova kansan äänestys).

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut

Julkaise syötteitä