*

Janne Paalijärvi Internetin ja ihmisen puolella

Kaikki blogit puheenaiheesta Eurooppalaisuus

Eurooppalaisuus: katedraali vs. moskeija

Luolamaalausten, joista vanhimmat ovat parinkymmenen tuhannen vuoden ikäisiä ja joista esimerkkinä on oheen liitetty Pohjois-Espanjassa sijaitsevan Altamiran luolan seinällä oleva puhvelilauma, hämmästyttävä "näköisyys" saattaisi selittyä sillä että kyseessä ovat niin sanotusti "eideettiset" kuvat. Jos varhaisten ihmisten näköaisti on toiminut ikään kuin kameran tavoin ja tallettanut tajuntaan "aistimusvoimaisia näkökuvia", luolamaalausten on täytynyt pelottaa niiden tekijöitä ja näkijöitä.

Eurooppa sisällissodan partaalla 20–30 vuoden kuluttua?

Arvatkaapa, missä Euroopan kaupungissa protestipartaiset filosofit Karl Marx ja Friedrich Engels kirjoittivat nuoruuden manifestinsa. – No tietenkin Brysselissä.

Brysselin yliopistossa toimii nykyisin nuorehko historian professori David Engels (s. 1979), jonka mukaan Euroopan nykyinen kehitys johtaa sisällissotaan 20–30 vuoden kuluessa. Samannimisestä edeltäjästään poiketen tämä Engels ei tosin näe kansallisvaltiota väkivallan pesänä, joka tulisi kukistaa, vaan oikeudenmukaisuuden ja yhteiskuntarauhan takeena, jota ilman ajaudutaan kaaokseen.

Olenko se eurooppalainen, jollainen haluan olla?

Ilkka Niiniluoto kysyy kirjassaan  "Maailma, minä ja kulttuuri", että  "Miten minäni on syntynyt?"  Vastauksen siihen tarjoaa moderni kehityspsykologia, joka tekee eron yksilön biologisen syntymän ja psykologisen syntymän välillä. Lapsi ei putkahda maailmaan valmiilla minällä varustettuna, vaan hänen minuutensa, itsetuntonsa ja itsetajuntansa rakentuu vähitellen useita vuosia kestävässä kehitysprosessissa, joka perustuu yhtäältä sisäiseen kypsymiseen ja toisaalta vuorovaikutukseen ympäristön kanssa. 

Suomi: eurooppalaisuudesta nolla

Maailmassa, Euroopassa, meillä Suomessakin, on monta merkillistä asiaa jotka eivät kiinnosta ketään. Siis käytännössä ketään. Siitä huolimatta, että kyseessä ovat asiat, jotka lymyilevät jokaisen korvien välissä ja nahkan alla.

Käsitteitä määrittelemällä totalitarismiin

1.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa päädytään säännönmukaisesti määrittelemään niitä avainkäsitteitä, joiden ympärille keskusteluntarve tiivistyy. Mutta sen sijaan että määrittely-yritykset auttaisivat selvyyteen pääsyssä, niistä on muodostunut "asiallisuuteen pyrkivien" keskustelujen institutionalisoitunut osa. Ikään kuin käsitteet olisivat vain nyrkkilihaa, jota käristetään nuotiolla jonka ääreen väittelijät päivittäin kokoontuvat lämmittelemään.

Tiede olkikukkona

 

1.

Tarina eurooppalaisella uudella ajalla syntyneiden ja kehittyneiden erityistieteiden vaiheista on eri muodoissa kerrottu likipitäen kaikissa filosofian historioissa, mutta sen olennainen sisältö ei vielä ole kantautunut kaikkien korviin.

Eurooppalainen Suomi tarvitsee lisää kansainvälisyyttä kouluihin

Euroopassa juhlittiin kuluvalla viikolla Eurooppa-päivää. Kun EU:n perusta valettiin Roomassa 60 vuotta sitten, Eurooppa oli jaettu muurein ja piikkilangoin. Ajatus hiilen ja teräksen rauhanomaisesta jakamisesta oli terve tuulahdus. Idea kasvoi visioksi Euroopasta, jolla on yhteiset arvot. Tavoitteena oli myös rauha ja kansojen hyvinvointi. Näissä EU on onnistunut.

Rajat kiinni, rahat kiinni

Brittien irtiotto EU:sta on uutismyllerryksessä ja kommenttikiihkossa selitetty seuraukseksi yhtäältä tyytymättömyydestä ylikansallisiin taloussidoksiin, toisaalta protestiksi EU:n kyvyttömyydelle panna rajoja ei-eurooppalaisten "kulttuurien" kansainvaellukselle. 

Euroopan unionin kansalaisuuteen voisivat kietoutua sosiaaliset oikeudet

Autiolla kadulla liikkuvan hortoilijan poliittinen identiteetti on yhtäläinen hänen tilansa kanssa. Hän antaa äänensä luisua sille taholle, joka esittää parhaalta kuulostavan haukahduksen hänen päällensä. Ahkera vaeltelu terävä kivi sandaalissa saa aikaan ikävän, verta vuotavan haavan jalkaan ilman mahdollisuutta puhdistaa sitä lämpimällä vedellä. Markkinat saattavat ymmärtää sen autoimmuunisairautena, joka ei poistu jalasta kauppiaan keinoilla. Siksi vapaus vastuusta on myönnetty ja syyllinen on löydetty.

Uusi Utopia - Eurooppa ja eurooppalaisuus, mitä se on? osa 3

Uusi Utopia – Eurooppa ja eurooppalaisuus, mitä se on?
Poliittisten järjestelmien tutkimus 
Heikki Valtavaara
 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut

Julkaise syötteitä