*

Janne Paalijärvi Internetin ja ihmisen puolella

Kaikki blogit puheenaiheesta Huumeet

Norja ottaa oppia Portugalista

Norjan suurkäräjät tukevat huumeiden dekriminalisointia.  Norjassa dekriminalisointi hyväksytty suurkäräjillä äänin 133-42. 

Mallia he tulevat ottamaan Portugalista, joka on saanut aikaan hyviä tuloksia järkevällä huumepolitiikalla. Tästä on yli kymmenen vuoden näyttöä olemassa.

Hyvä Norja, surkea Suomi!

Alkoholi porttina huumeisiin?

Seiskalehti uutisoi aiheesta, hieman yllättävää. 

KUMPI ON VAARALLISEMPAA, KANNABIS VAI ALKOHOLI?

Pari nostoa jutusta. 

"Olemassa olevan tutkimustiedon perusteella kannabis vaikuttaisi kuitenkin aiheuttavan huomattavasti vähemmän riippuvuutta kuin alkoholi."

Tämä tieto on aivan totta, vaikka monet eivät sitä tahdo uskoa.Aisian voi tarkistaa vaikka THL:n sivuilta.

Päihteet suhde kansanterveys

Päihteiden (niputan tähän nyt tällä kertaa kovahkot huimausaineetkin) totaalista kieltolakia ajavat edelleen sellaisetkin tavan kansalaiset, jotka eivät sen vaikutuksesta hyötyisi. Jos sivuutetaan nyt se, että kännissä keskimäärin on kiva olla ja ihmiset tykkää olla viihteellä, ja keskitytään ihan kansanterveyteen.

Juha Sipilän toteutumaton ekskursio neulanvaihtopisteeseen

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump lähes teki yhden hyvän päätöksen. Sekin tosin jäin vain valitettavasti puheiden tasolle, koska hän ei julistanut lokakuun lopussa maahan kansallista hätätilaa opioidiepidemian johdosta. Trump tyytyi linjaamaan kuolemaa jokaisessa väestöryhmässä kuolemaa niittävän opioidihurrikaanin ”kansalliseksi terveyskriisiksi”. Ongelman hoitoon ei tule uutta rahaa.

Lapsivaltuutettu: Lapset saavat huumeita helposti, huoli on suuri

Olen myös Kurttilan kanssa huolissani lasten huumeiden/päihteiden käytöstä. 

Valitettavasti kun luotiin valtion taholta huumeiden laittomuus,luotiin samalla tämä nykyinen huoli. Tätä ei voi kiistää. 

Lapsella on oikeus turvalliseen arkeen

Helsingin sanomat uutisoi 24.10. 2017, että nuorten syrjäytyminen tulee Suomelle kalliiksi inhimillisesti ja taloudellisesti. Juttu pohjasi Me-säätiön tuoreeseen selvitykseen, jonka mukaan Suomessa on jo 69 000 syrjäytynyttä alle 30-vuotiasta nuorta.

Huumeet ja ihmisarvoinen elämä

"Mitä ovat ihmisoikeudet? Miksi Irti Huumeista ry:n pitää puhua niistä? Eikö riitä, että puhutaan huumeista?” Näitä kysymyksiä on esitetty minulle, kun olen puhunut ihmisarvoisen elämän edistämisen tärkeydestä työssämme. Moni on ihmetellyt, miten tämä voi olla Irti Huumeista ry:n perustehtävä tai strategian ydinajatus, punainen lanka.

 

Päihdepilke silmäkulmassako Jere?

Päätin lukea Jere Karalahdesta kertovan kirjan. Oma ajatukseni on, että kirja on pieni kurkistus päihderiippuvaisen jääkiekkoilijan arkeen. Jääkiekkolegendaa ihailevat silmälasit kannattaa ottaa pois, ennen lukukokemuksen aloittamista. Päihdevuoristoradan kova meno ei tässä minusta vaikuttanut houkuttelevalta. Tunteeni vaihtelivat, kuten huumeriippuvaisen läheisellä konsanaan. Oli hetkiä, jolloin halusin vakuuttua siitä, että päihteiden käyttö on hallinnassa. Välillä taas totesin, että nyt lähti lapasesta.

Koti on jokaisen ihmisoikeus

Eräs asiakkaani kuvasi, ettei voinut edes haaveilla kodista. Ongelmia oli niin paljon. Asunnon saannin esti pakottava tarve saada huumeita sekä keskittyminen seuraavan väliaikaisen yöpaikan varmistamiseen. Mikäli yöpaikka oli löytynyt pariksi yöksi, sai muutaman päivän ottaa rennommin. Asiakkaallani on nyt ollut koti noin kymmenen vuotta ja hän on raitistunut ja toipunut. Edelleen hän kuvaa arvostavansa kotia eri tavalla kuin ilman viiden vuoden asunnottomuuskokemusta. Koti on ihmisen perusoikeus, joka on turvattava jokaiselle.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut

Julkaise syötteitä