*

Janne Paalijärvi Internetin ja ihmisen puolella

Kaikki blogit puheenaiheesta Mainonta

Hesari naamioi yksityiskoulun mainoksen artikkeliksi

Helsingin Sanomat uutisoi eilen näyttävästi ("Emilia Kokkonen, 22, maksoi 28 000 euroa päästäkseen irti pääsykoerumbasta – sadat suomalaiset hankkivat tutkinnon yksityisestä korkeakoulusta" - HS, 6.7.2017) yksityiskoulujen rantautumisesta Suomeen. Lehden mukaan kyse on kansainvälisestä trendistä, joka yleistyy myös kotimaan kamaralla. 

Lihavuudesta

Miksi viranomaiset (THL) ja mediat laittavat lihavuuden yksilöiden syyksi, kun kyse on epidemiasta? Puuttuuko teiltä ymmärrys?
 
Painoindeksi on ensinnäkin laitettu liian alhaiseksi.
 
Ei kaikkien tarvitse olla hoikkia tai normaalipainoisia.
 
Lopettakaa hyväksytyn ihmiskuvan kaventaminen ja ihmisten jatkuva syyllistäminen.
 
---------------------------
 
Jos hoikkana pysyminen ja laihtuminen olisi helppoa, niin maailmassa ei olisi yli 2 miljardia ylipainoista ihmistä, joista vähintään 600 miljoonaa on lihavia.

Antimainoksen viesti

Sosiaalisessa mediassa kiersi ns. vastamainos. Siinä vastustettiin vihreitä. Listalla oli mm. väitteitä kuten "Muuttavat maantiet hamppuviljelmiksi". Tässä mielessä se oli olkiukottavuudessaan ja stereotyyppisyydessään selkeästi ns. asenteellista huumoria. Tämänlaiset ovat kiinnostavia siinä mielessä että ne yleensä kertovat levittäjiensä asenteista. ; Ne eivät ole totta ja niissä on vitsikkäitä liioitteluja jotka hivelevät niistä pitävien ennakkonäkemyksiä.

Ostaminen käy työstä

Kävin kirjastossa ja samalla tein tarpeelliset ruokaostokset kauppakeskuksen yhteydessä sijaitsevassa jättimarketissa. Kyl ol kamalaa. Tavaroiden järjestys oli muutettu mullin mallin. Myyjän apua tarvitsin useamman  kerran. Mätitahna joka ennen sijaitsi sillin ym. kalasäiykkeiden vieressä löytyi maksamakkaroiden vierestä!

Suomalainen kehitysvammainen mies pilkan kohteena mainoksessa

Kati ja Risto ovat pariterapiassa, jossa Risto tunkee steariinia sieraimeen,  Risto leikkii mainoksissa myös rullailemalla ja seisomalla pyörivällä tuolilla, eikä osaa ratkaista yksinkertaista tehtävää: ”Älä paina punaista nappia, jossa lukee ’älä paina’".

Alkoholin järkevä kohtuukäyttö mahdollista myös Suomessa

Eilen illalla omassa somekuplassani alkoi levitä kuvakaappaus yksityishenkilön päivityksestä, jonka itsekin jaoin. Kuvakaappauksen mukaan kotikaupunkini Jyväskylän erästä suosittua cocktail-ravintolaa oli kehoitettu alkoholitarkastajan toimesta poistamaan ravintolan internetsivuilta, sekä sosiaalisesta mediasta käytännössä kaikki alkoholiin viittaavat julkaisut. 

He tietävät, mitä ostin viime viikolla

Olen nyt muutamien kuukausien ajan käyttänyt kahden suurimman kauppaketjumme älypuhelinsovelluksia, S-mobiilia ja K-ruokaa.

 

Molemmat tarjoavat kuponkityyppisiä etuja asiakkaille. Näissä tarjouksissa on kuitenkin selvä ero: Keskon kohdennus toimii huomattavasti paremmin kuin S-ryhmän.

 

Mainosmies - USAn pressanvaalit

Donald Trumpin kampanja vain yltyy? Palkkasi ”Amerikan vaarallisimman poliittisen toimijan”

Amerikkalaiset vaalikampanjat ovat tunnetusti ronskimpia ja reippaampia kuin mihin meillä tai Euroopassa ollaan totuttu. Nyt ennustetaan tulevasta vaalikampanjasta erityisen likaista. 

Pyrin tarkastelemaan taktiikoita kummankin pääkandidaatin kannalta.

Oletko asiakas vai myytävä tuote

Jos et ole maksava asiakas, olet myytävä tuote. Tähän toteamukseen kiteytyy pitkälti internetin bisnesmalli. Näytetyistä mainoksista ja kerätyistä tiedoista maksetaan ja useimmat sivustot elävät tämän mallin varassa.

Marokon Hassan - pitkä ja voimakas kaveri Pohjois-Afrikasta

 

Niin, ja tärkein, eli luonne: Hassan on luonteeltaan hienostunut (siis sivistynyt, henkevä, hyväkäytöksinen, kohtelias ja  kultivoitunut).

 

Heräsikö mielenkiinto? Ja haluaisitko ehkä tutustua tähän pitkään, voimakkaaseen ja hienostuneeseen kaveriin, marokolaiseen Hassaniin, vielä paremmin?

 

Joka tapauksessa, kuka marokolaisesta Hassanista ei vielä ole  kuullut, niin voilà....     

 

 

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut

Julkaise syötteitä