*

Janne Paalijärvi Internetin ja ihmisen puolella

Kaikki blogit puheenaiheesta Tampere

Kenraali Mannerheimin kaksi puhetta - ja mitä siinä välissä jäi tapahtumatta

Näin puhui Mannerheim

Näyttämö:

Tampereen valtauksen 2-vuotisjuhlissa 4.4.1920 kenraali M., joka tuossa vaiheessa oli ristiriitaisia mielteitä herättänyt yksityishenkilö esiintyi kenraalin asussa, valkeine turkislakkeineen, kansallisen murhenäytelmän keskeisellä taistelutantereella.

Lauri Lyly esitteli pormestariohjelmansa

Tampereen tuleva pormestari Lauri Lyly esitteli tänään pormestariohjelmansa.

Siitä voi tarkemmin lukea Aamulehdessä. Hän haluaa rakennuttaa liittymän rantatunneliin Näsinkallion kohdalla.

Minulle ei ole selvinnyt mihin se oikein tulisi, vaikka olen joitakin ylimalkaisia kaavailuja nähnyt.

Näsinpuisto on keskustan puistoista varsinainen helmi. Monine puulajeineen se on arboretum ja Näsinlinna on hiljattain upeasti restauroitu. Komea suihkulähde veistoksineen on merkittävä turistikohde Tampereen keskustassa.

Vaalien välissä

102 ääntä! Olen kiitollinen ihan jokaisesta.

Tampere

Tein pienen mutta aktiivisen kampanjan sosiaalisessa mediassa ja kaduilla. Henkilökohtainen kampanjabudjettini oli noin 50 euroa, joten yksi ääni maksoi minulle noin 50 senttiä. Tähän voi tietysti laskea mukaan kahvipaketit, keksit ja muut tarjoilut sekä bensarahat, jotka menivät puolueen yhteiseen kampanjaan. Yhteensä minulle tuli kuluja noin 100 euron verran. Sain paljon konkreettista tukea ystäviltä. Siitä suurkiitos, tiedätte keitä olette!

Työ alkaa kantaa hedelmää

Eilisilta oli juhlaa. Piraatit saivat kaksi ensimmäistä valtuustopaikkaansa, Arto Lampilan Jyväskylään ja Petrus Pennasen Helsinkiin. Suuret onnittelut! Molemmat ovat tehneet hurjasti työtä voiton eteen, ovat maanlaajuisesti arvostettuja ja saavat epäilemättä kaupungeissaan aikaan jotain ihan muuta kuin viilauksia kokouspalkkiokäytäntöihin.

Kiitos Uuden Suomen vaalikoneelle: viime hetken ehdokaslöytö

Äänestän ensimmäistä kertaa uudessa kaupunginosassa. Tapanani on aina ollut äänestää oman kaupunginosan ehdokasta. Yli kuusikymppisenä tunnen melkoisen monta Tampereen 665:stä ehdokkaasta henkilökohtaisestikin, mutta kukaan heistä ei ole tästä naapurista.

Uuden Suomen vaalikone tuotti kuitenkin tänä aamuna nimen Tampereen Raholasta. Kolmen kärjessä oli kolme demaria: yksi heistä 29-vuotias Marko Saarinen, josta en ollut aiemmin kuullut. Epäilemättä kuulen vielä.

Kyseenalaiset päätökset vaarantavat Pispalan suojelun

Tietooni on tuotu tapahtumaketju, joka herättää vakavia kysymyksiä yhdenvertaisuudesta, avoimuudesta ja taustalla vaikuttavista syistä. Pidän huolestuttavana myös tapaa, jolla asia on tullut minun tietooni. Kuulin siitä nimittäin kaupungin työntekijöiltä, jotka eivät halunneet tuoda sitä julkisuuteen omilla nimillään, sillä pelkäsivät uransa puolesta. Viranomaisia ja toimihenkilöitä oli heidän mukaansa nimenomaisesti kielletty puhumasta koko jupakasta ennen vaaleja. Kuitenkin kyse on täysin julkisista asiakirjoista, eikä asiassa pitäisi olla mitään salassapitovelvollisuutta aiheuttavaa.

Kokouspalkkiot minuuttipohjaisiksi ja leikkuriin

Olen työskennellyt kahdeksan vuotta suomalaisessa teollisuuskonsernissa, ja jos kokouskäyttäytymisestä pitäisi nostaa yksi asia pöydälle, se olisi kollegojen ajan arvon ymmärtäminen. Tätä vasten Tampereen kaupunginvaltuuston kokous on kamalaa katsottavaa - jos demokratia on tätä, niin antiikin kreikkalaiset tekivät pahan virheen.

Kuntavaalit: Kuntalaiset, vaatikaa ehdokkailta ja valtuutetuilta enemmän

Kuntavaalit lähestyvät ja reilun kahden kuukauden kuluttua - sunnuntaina 9.4. - kuntien asukkailla on mahdollisuus, jopa velvollisuus ottaa kantaa siihen millaisilla arvoilla ja tavoitteilla kotikuntaa kehitetään seuraavien vuosien aikana.

Tampereesta Pohjoismaiden johtava koulutuskaupunki

Tampere on maamme merkittävimpiä opiskelukaupunkeja, jonka korkeatasoiset oppilaitokset vetävät puoleensa vuosittain tuhansia nuoria ympäri Suomea ja maailmaa. Koulutus on meille tärkeä voimavara, jota vaalimalla ja kehittämällä kaupunkimme puhkeaa kukoistukseen. PISA-tulosten lasku on erittäin huolestuttava uutinen koko Suomelle. Ottamalla koulutuksen prioriteetiksi Tampere voi toimia suunnannäyttäjänä koko maallemme ja kääntää kurssia parempaan päin.

 

Alas virkamiesvalta — pormestarimalli palauttaa vallan poliitikoille

Tampere on maamme kunnista ensimmäinen, joka otti uudistuneen kuntalain mahdollistaman pormestarimallin käyttöön. Kaupunkiamme on johtanut pormestari vuoden 2007 alusta alkaen, ja paikka on ollut koko ajan kokoomuksella. Keskeisin ero pormestarin ja kunnanjohtajan välillä on, että pormestari on luottamushenkilö, kunnanjohtaja puolestaan virkamies.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut

Julkaise syötteitä