*

Janne Paalijärvi Internetin ja ihmisen puolella

Kaikki blogit puheenaiheesta Vladimir Putin

Putinin linja

Presidentti Putin valitaan lähes vuorenvarmasti runsaan neljän kuukauden kuluttua Venäjän presidentiksi vuosiksi 2018-2024. Mutta mikä on se linja, jota hän tulee toteuttamaan?

Putinin noustessa valtaan monet toivoivat hänen osoittautuvan uudistushenkiseksi poliitikoksi, joka pyrkisi luomaan normaalit suhteet länteen. Näin Venäjä pääsisi yhdessä länsimaisten yritysten kanssa modernisoimaan maan taloutta ja hyödyntämään runsaita raaka-ainevarojaan kansalaisten hyvinvoinnin kasvattamiseksi.

Melkein unohtunut Wallankumouspäivä 7.11.1917

# Tiistaina 7.11.2017 on kulunut tasan 100 vuotta päivästä, jolloin Pietarin kalentereissa oli merkintä 25.10.1917. Silloin Vladimir Iljitsh Lenin (ent. Uljanov) saapui bolshevikkien päämajaan Smolnaan työläisten ja sotilaiden neuvoston yleiskokoukseen. Hän määräsi väliaikaisen hallituksen ministerit pidätettäviksi. Leninin kansankomissaarien neuvosto otti ylimmän vallan Venäjällä. Tuo tapahtui siis Venäjän vanhan ajanlaskun mukaan lokakuussa.

Putin ei onnitellut Suomea

Venäjän Presidentti Putin vieraili heinäkuun lopulla maassamme. Suomalaiset odottivat  100-vuotis juhlavuotemme kunniaksi onnitteluja, mutta niitä ei tullutkaan. Petyimme, mutta kun kun hieman aukaisemme silmiä, tälle voi löytyä luonnollinen selitys.

Suomi on alkanut leikkimään Natokortilla. Presidentti Niiinistön johdolla maamme on tehnyt Naton kanssa Isäntämaasopimuksen ja sotaharjoituksia on tehty maassamme. Ei tarvitse paljoakaan ajatella, niin tuntuu loogiselta Putinin toimiminen. Putin ei ole tälläisesta ilahtunut.

Moskova valitsi kissanristiäisten äänestäjät

Liberaali oppositio eteni 10.9. järjestetyissä Moskovan kunnallisalueiden valtuustojen vaaleissa. Kunnallisalueet ovat alin Moskovan kolmesta hallintohierarkiasta, niitä ja vastaavia alueita on 146. Väkiluku on keskimäärin 90 000.

Vaalit järjestettiin 124 alueella. Yhdistyneiden demokraattien kampanja voitti 266 kaikkiaan 1 502 edustajanpaikasta. Näistä 176 meni liberaalin Jabloko-puolueen ehdokkaille ja lopuista suurin osa sitoutumattomille. Gagarinin kunnallisalueella, jossa Putin itse äänesti, ei hallitseva Yhtenäinen Venäjä -puolue saanut ainuttakaan edustajaa.

Venäjän pankkijärjestelmä natisee

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump lisäsi elokuussa painetta Venäjän pankkijärjestelmää kohtaan asettamalla maalle uusia pakotteita. Venäläispankkien toiminta kansainvälisillä markkinoilla on vähitellen vaikeutunut ja toisaalta niillä on hankaluuksia sisäisestikin, sillä Sberbank ei ole seurauksien pelossa uskaltautunut Krimille ja toisaalta ulkomaisten pankkien kanssa yhteistyö on ollut nihkeämpää ennen kaikkea Yhdysvaltain reaktioiden pelon takia.

Putinin tulevaisuus

Päältä katsoen Venäjän valtionpäämiehen asema näyttää juuri nyt vahvalta. Istuvalla presidentillä ei ole kunnon haastajia tulevissa vaaleissa ja maan talouskin on sopeutettu öljyn vallitsevaan hintatasoon. Maailmalla kaikkien on otettava Venäjä tosissaan riippumatta siitä, pidetäänkö maan toimista vai ei.

Silti Venäjä on umpikujassa, josta päästään vain uuden ja hyvin toisella tavalla ajattelevan johtajan ohjauksessa.

Missio ja sen eteneminen

Venäjän haipuvat mahdollisuudet

Kaksi vuotta sitten kirjoitin tekstin Venäjä ei ole Neuvostoliitto, jossa kävin läpi joitakin perustekijöitä, joiden takia on jokseenkin väistämätöntä, ettei maalla ole edellytyksiä nousta globaaliksi suurvallaksi. Kaksi vuotta myöhemmin Venäjä on yhä samalla radallaan kohti haipumista, mutta suurvaltauho on Zapad 17-harjoituksen ja Syyrian voittoisaksi kääntyneen sodan myötä entisellään.

Kuitenkin, maan alamäki on entistäkin selvempi.

Putin luo vakautta Eurooppaan ! Suomen turvatakuu !

Länsi- Eurooppa on nyt kovasti hämmennyksen tilassa. Islamin uskonto tunkee oikeusvaltion ytimeen omine lakeineen. eriarvoisuus lisääntyy kansojen ja kansalaisten välillä, terroristit iskevät kansan keskuuteen kuvottavilla tavoillaan, maahanmuuttokeskuksista on tullut maanosamme syöpä, joka tuottaa vihaa valtaväestöä kohtaan, epäterve nationalismi nostaa päätään jne.

Pääminsteri Sipilä on kuin joulupukki, joka käy uskonsotaa meidän verovaroilla.

Juuri sopiva presidenttiehdokas

Presidenttiehdokas Laura Huhtasaari yrittää nousta tosissaan suomalaisen äärioikeiston kellokkaaksi. Nyt hän lietsoo pelkoa ja vihaa kaikkea islamiin liittyvää kohtaan. Samalla hän julistaa ihailuaan illiberaalia hallintoa Unkariin pystyttävää Viktor Orbánia kohtaan.

Tällaisten lausuntojen valossa on tietysti kiinnostavaa pohtia, jakaako ehdokas myös Orbánin pelon George Sorosin johtamien juutalaisten rahapiirien kansainvälisestä salaliitosta, joka tähtää  kansallismielisten hallitusten kaatamiseen Euroopassa.

Korea - Venäjä - USA

Korea - Venäjä - USA

Haluaisin vielä jatkaa hieman tarkastelua, mitä tapahtuu todella.

(Eilisen blogin kommenttiin mietin jatkokuvia, mutta laitan tähän uutena blogina)

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242478-presidentti-putin-ja-etela-korean-presidentti-moon-jae-in-tapasivat-eilen

Tuoreimpien tietojen mukaan Washingtonista:

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Sivut

Julkaise syötteitä